29. helmikuuta 2016

Vaatekaapin kaunokaiset


Ehkä muistatte kun alkuvuodesta kirjoittelin postauksen ylläripaketista
jonka lähetettiin minulle Ruotsista. Paketti sisälsi kauniita, romanttis-
tyylin vaatteita Bloomingilta. Vaatteet ovat niin kauniita, että niitä pitää
mieluusti esillä. Silläpä sisustustikkaat saivat uuden tehtävän. Eihän noita
malta kaappiin laittaa piiloon. Olen haaveillut rekistä jonka laittaisin
makuuhuoneeseen. Meillä on nimittäin vanha nojatuoli meidän huoneessa
ja se on yleensä täynnä mun ja miehen vaatteita.. Ihan järkky näky ;)






Bloomingille on saapunut upeita kevät uutuuksia. Kuosit vaatteissa
oli taas aivan ihanat. Verkkokaupasta löytyy myös joitakin sisustustuotteita.
Hanna Bloomingilta tahtoi ilahduttaa ja lähettää minulle uutuuksia.
 Eihän siitä voinut kieltäytyä ja ajattelin tehdä niistä teillekin postausta. 
Tällä kertaa pääsin kertomaan suosikki tuoteitani.

Kuvissa näkyviin farkkuihin ihastuin todella ja paketista löytyikin farkut. 
Materiaali farkuissa on ihanan joustavaa. Housujen etuosa nappeineen 
tekee näistä niin kivat. Melko matalaa mallia vain ovat joten jenkkikset
kyllä pursuaa. Mutta onpahan tavoitehousut tosissaan.






Yksityiskohdat Bloomingin tuotteissa ovat niin kauniit. Paketista sain myös
kauniin roosan värisen pienen laukun/rahapussin sekä tuon kauniin
valkoisen paidan jossa on pitsireuna. Paita oli kivan mallinen ja juuri
sopivan pituinen, paita on tykäistuva yläosasta ja levenee hieman alapäin.
Sain myös söpöt lökärifarkut (joista jäi kuva ottamatta). Rennot ja
mukavat päällä. Ei uskoisi farkuiksi kun nuo päällensä pukee.






Tuotteet tulevat siis naapurimaasta Ruotsista, nopeat
toimitukset muutamassa päivässä. Vaihdot ja palautukset ovat 
ilmaiset aina ja se on minusta iso etu koska vaatteita on hankala
ilman sovittamista ostaa. Itseäni ainakin tympii maksulliset vaihdot
jos ulkomailta tilaa ja silloin kyllä usein jääkin tilaamatta. Bloomingin
vaatteet vastaavat hyvin kokoaan, itse käytän S kokoa yleensä ja kuvien
vaatteet ovat juuri kyseistä kokoa.







Mukavaa uutta viikkoa!


27. helmikuuta 2016

Lämmittää jo


Instassa jo päivittelinkin tuossa aikaisemmin, että nyt saisi lumen
tulo riittää. Hikikarpalot oli otsalla jo ennen kun puolipihaa oli kolattu.
Kylläpä olikin paljon satanut ja tuuli saanut aikaan kunnon lumikinoksia.
Hyötyliikuntaa parhaimmillaan! Mutta hei ihan mahtavaa, että hiihtolomalla
on just sellaset kivat talvikelit. Tänään huomasin ekaa kertaa, että tuo
ihana ilmestys taivaalta lämmittää jo. Mikäs siinnä on ulkoillessa!
Lumihommien jälkeen otin itselleni paikan auringossa kaakaon kera.









 Remppakuumetta pukkaa. Ennen lasten kotiin hakua kurvaan rautakaupan
kautta. Tapetteja, keittiön pintaremppaa ja vaikka mitä tekisi mieli.
 Sitä se tuleva kevät teettää.


Ihanaa viikonloppua! 

26. helmikuuta 2016

Aivot narikkaan ja lomalle!


 Nyt voi tuulettaa.. se on nimittäin hiihtoloma! Oi autuus, kyllä tulee
tarpeeseen. Viikko tuntui älyttömän pitkältä odotella mutta nyt odotus
palkitaan. Saadaan lomailla koko perhe, suunnitelmissa on pikkureissua
ja rentoa menoa. Akkuja yritetään ladata sillä tiedossa on kiirus kevät.
Lähes jokaiselle Maalis ja Huhtikuun viikonlopuille on ohjelmaa.

Loma alkoi aikas kivoissa merkeissä sillä mummu kävi nappaamassa 
hiihtolomalaiset yökylään. Isäntä lähti peliin joten tää ilta on mun.
Rennosti sohvalla, surffaillessa ja töllön ääressä kuluukin ilta. Tuo
rentoutuminen on ollut mulle opettelun paikka jota hiljalleen viimeisen
vuoden aikana on oppinut tekemään. No okei, väliin se tekee tiukkaa
edelleen. Mutta sellanen yks ilta onnistuu vain olla. Ja täytyy myöntää,
että tekeehän se hyvää heittää aivot ja hommat nurkkaan.







Sain ihastuttavan paketin viime viikolla. Ehkä ens postauksessa kurkataan
mitä se piti sisällään. Omakin vaatekaappi uudistuu näköjään :)

Ihanaa iltaa ja hiihtolomaa!



22. helmikuuta 2016

Leikkiherkut, jäätelöpuikot ja donitsit diy



 Ompelin viime vuoden puolella leikkiruokia kotileikkeihin. Mitenkähän postaus
onkin jäänyt tekemättä. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Päärynöitä,
mansikoita, jäätelöpuikkoja sekä donitseja. Varsinkin jätskipuikot on olleet kovassa 
käytössä. Ja pysyneet jopa ehjänä kovasta käytöstä huolimatta. Teekutsuja meillä 
katetaan tuon tuosta ja herkut ovat silloin tarjolla. Posliiniastiat ovat myös 
ykkösjuttu leikeissä. Ovatkinaika herkullisen väriset. 
 




 Jätskit olivat hyvin helppo tehdä, pienellä vaivalla ja vähäisillä materiaaleilla.
Meillä valikoimaan tehtiin mansikka, vanilja ja suklaakuorutetut mansikka
puikot. Tarvitset vain jäätelötikkuja, vanua ja kangasta. 

Kangas taitetaan ensin kaksinkerroin. Jos haluat kahta väriä jätskiin niin
tällöin ommellaan kankaat toisiinsa yhteen ennen kuvion piirtämistä.
Piirsin kankaalle jäätelöpuikkoa muistuttavan kuvion. Sitten ommellaan jätski 
ääriviivoja pitkin ja muistetaan jättää alaosaan pieni kääntöaukko.

Ompelun jälkeen jätski käännetään oikein päin ja täytetään tiiviisti vanulla.
Jäätelötikku työnnetään kääntöaukosta syvälle jäätelön sisälle ja tikataan
aukko kiinni tiukasti niin, että tikku pysyy jäätelön sisällä.
 Katkaisin jätskitikkua hieman toisesta päästä, ettei jäänyt liian pitkäksi.









Käytin vanhat, jo käyttökelvottomat velour housuni materiaalina donitseihin.
Donitseihin löysin ohjeen täältä ja tein suurinpiirtein ohjeen mukaan.
Donitsit koristelin strasseilla jotka liimasin kankaan pintaan. 


 

 

 Sellaiset herkut tänään, onpahan ainakin kevyet. Ei muutakuin näpertelyn
iloa toivottelen teille :) Virkatut hetkut ovat myös niin suloisia. Itse
en niitä ole vielä yrittänyt tehdä, koukku ei oikein meinaa sopia mun käteeni ;)

 Hauskaa iltaa ja uutta viikkoa!




19. helmikuuta 2016

Mieltä piristävät ostokset


Miten voikaan samaan viikkoon mahtua niin paljon ärsyttäviä juttuja. 
Ei mitään suuren suuria mutta tiiättekö, ärsyttäviä pikkujuttuja
vähän joka suunnasta mitkä  tympäsee. Täällä sairastelut vaan jatkuvat.
Kun influenssa selätettiin ja pari viikkoa oltiin terveenä niin johan
viime viikon lopulla uusi tauti iski. Vanhimmainen ollut melkein koko
viikon koulusta pois. Noh, jospa se tästä vielä iloksi muuttuu.


 


Tänään oli onneksi vapaapäivä. Aamu kierreltiin kaupoilla hoitamassa
asioita ja käytiinpa nuuhkuttelemassa uutta serkkuvauvaa. Kauppareissulta
löytyi ihastuttava lyhty ( Minimanissa oli lyhdyt -40%) ja rungollinen
rosmariini (Lidl). Jospa nämä vähän piristäisi mieltä ja viikonloppua.
 Lyhdyssä tuo teksti osui ja upposi. Vaikka ärsytyksen aiheita on ollut
paljon, pitää kuitenkin muistaa ettei tässä maailmanloppu ole tulossa.





Kauppareissulla löytyi myös uusi Onneli ja Anneli, illaksi onkin iso
irttispussi ja leffailta tiedossa muksujen kanssa. Isäntä huitelee säbäjuttujen
parissa, kyllä tuo valmentaminen on arvokasta ja hienoa työtä mutta
emäntä taitaa sen vuoksi olla ajoittain hiilenä, niin paljon se vie aikaa. 




Mukavaa viikonloppua!
 

16. helmikuuta 2016

Me&I mannekiinit


Kevättä odotellessa on mukava uudistaa niin omaa kuin myös lasten 
vaatekaappeja. Me&I:lla julkaistiin jokunen viikko sitten uusi kevät/kesä
mallisto. Pidimme näiden upeiden mannekiinien kanssa mallisto kuvaukset
meillä. Viime syksynä käytiin vanhassa kaupungissa kuvailemassa. Tästä on
näköjään tullut perinne, saapa nähdä mitä ens syksynä keksitään. Kuvissa
olevat naiset ovat Me&I myyjät Katja ja Malin.




Mallistossa oli monia juttuja mitä voisin ajatella myös omaan vaatekaappiin.
 Farkut on mun omat kestosuosikit Me&I mallistosta. Tällä kaudella
oma suosikkini oli myös tuo ihastuttava Long sweat cardigan.

Mutta kuvat puhukoot puolestaan. Löytyikö sulle joku oma suosikki uudesta
mallistosta? 


























Kuvia tuli otettua paljon ja valinnan vaikeuden vuoksi niitä on nyt myös
tässä postauksessa paljon. Mutta eikö näin luonnollisista mannekiineista ja
kauniista vaatteista mielellään kuvia myös katsele :)


Mukavaa illan jatkoa!



14. helmikuuta 2016

Hyvää Ystävänpäivää, juuri sinulle


Ystävänpäivä saa hymyn huulille kun ajattelee niitä hetkiä joita on saanut
jakaa ystävien kanssa. Kiitollisuus, ilo ja onnellisuus ovat hyviä sanoja
kuvaamaan näitä hetkiä. Vaikka aikaa tuntuu olevan liian vähän antaa
teille ystävät, olette silti ajatuksissani. Hymyn saa myös huulille blogin
kautta tutuiksi ja ystäviksi tulleet. Nautitaan tästä päivästä.






 Iloista ja ihanaa Ystävänpäivää!



11. helmikuuta 2016

Poissa pelistä


 Ainut siisti paikka meidän kodissa taitaa olla tämä nurkkaus. Peitot
viikattuna päällekkäin. Mä olen nimittäin niin poissa pelistä, niin veto pois.
Flunssa ja jäätävä kurkkukipu, en muista flunssaan jollon olisin ollut
näin väsynyt ja voimaton. Kuumetta ei vielä ainakaan toistaiseksi ole ja 
toivottavasti pysyykin poissa. Oikea manflu, uskoisin ;)




Aamupalasysteemit jaksoin siivota pois ruokapöydältä vasta puoliltapäivin.
Pyykkipinot odottavat kodinhoitohuoneessa, roskat ja muruset lattioilla.
Mutta nuopa odottaa.. ei ne taida itekseenkään kadota ;) Tai oikeastaan
miehellä on tänään treenivapaa ilta, jospa se innostuisi siivoileen lasten
kanssa? Sisko piipahti ja toi nipun tulppaaneja sekä suklaata, ihana olet!









Nyt jälleen peitot korviin, jospa tulet takassa helpottaisi vilutukseen.

Pysykäähän terveenä!


9. helmikuuta 2016

Kirsikkapuu tapetti ja pikkuruisia puutöitä


Kurkataanko taas vähän meidän minimaailmaan? Pupujen kodin
sisustushommat ovat jatkuneet Tammikuussa kun olohuone sai sievän
tapetin. Tuo kirsikkapuu tapetti on aivan ihastuttava, sitä olen ihastellut
ystäväni Pilvenhattaran Iida Emilian tyttöjen huoneessa. Valloittava kerrassaan. 
Pilvenhattaralle oli sattunut jäämään jämäpala tapetista ja ystävällisesti lähetti
sitä minulle. Tapetin laitto ei mennyt ihan putkeen kun leikkasin ikkunan
reijästä liian suuren joten listoje ikkunan ympärys vielä kaipailee. Vai
onko se niin justiinsa :) 







Pieniä puutöitä on tullut myös tehtyä. Nuo pienet hyllyköt syntyi jätski-
tikuista joita liimailtiin yhteen. Hyllyt sahattiin konelehtisahalla ja koukut
tehtiin rautalangasta. Kodinhoitohuoneen hyllykkö on melko uusi,
köökin hyllykkö onkin jo taidettu esitellä. Pesukoneen toi tonttu ennen
joulua ja kyllä sillä on pyykätty. Jos aika antaa myöden ehkä tämmöisiä 
pieniä puujuttuja tulee nikkaroitua enemmänkin. Ohjetta olisi kiva
laittaa myös tänne josko joku muukin innostuisi. Pienet piparimuotit
löytyivät joulumyyjäisistä, just sopivan kokoiset pupujen köökiin.






Illan jatkoja!



7. helmikuuta 2016

Niin herkullista


Kyllä tätä päivää on odoteltu, Laskiaissunnuntaita nimittäin. Pullat
on olleet mielessä jo monta viikkoa :) Ja kyllä, herkullisia olivat.. aivan
huonoon oloon saakka näköjään pitikin niitä syödä. Pulkkamäkeen
ei ole asiaan sillä räntää sataa taivaan täydeltä ja on tosi märkää, yäk!


 

 
Tänään on meinannut myös päätä on jomotella mutta onneksi tuntui paranevan 
lämpimän viltin alla. Pienempien kanssa ollaan nautittu kiireettömästä
 sunnuntaista ja niin tehdään myös loppuilta. Jos jaksetaan käydään kaverin luona 
katsomassa uusi Me&I mallisto. Nyt tuntuu siltä, että lämpimät 
pehkut vetää puoleensa. Huilipäivät tekee väliin niin hyvää.





Leppoista iltaa!