30. marraskuuta 2014

Ensimmäinen


Tänä aamuna on nautittu ensimmäisen adventtin aamun
rauhasta. Tätä olen kaivannut, kiireettömyyttä. Ensimmäinen
kynttilä on sytytetty ja joulumieli löydetty. Sohvalla köllötelty
pehkuissa. Ja olihan tonttukin jättänyt ensimmäiset yllätykset joulusukkiin, 
jännittävää! Myös kalenteri Nissen ylläripussukat olivat saanut täytettä.


Maileg arvonta on nyt suoritettu. Osaallistujia blogin ja fb
puolella oli mieletön määrä, pitkästi yli 700! Ihanuuksia tosiaan
tuo Sisustus Fanny on täynnä ja moni teistä tykkääkin heidän
valikoimistaan. Niin minäkin :) Onnetar suosi tällä kertaa
Minna Sundbergia kommentilla Arvonnassa mukana :) Laitahan
sähköpostiini yhteystiedot niin laitan paketin matkaan!




Rauhallista adventtia jokaiseen kotiin!

28. marraskuuta 2014

Kohti ensimmäistä adventtia


 Tämä päivä on mennyt hoidellessa yskäisiä ja flunssaisia
pikkupotilaita. Toi pahin flunssa on kyllä iskenyt tuolle vanhimmaiselle
joka ei nyt enään niin pieni ole. Hoivailun ohessa on myös
kaivettu esiin joulupeitot ja koristelaatikot.


Toipilaiden alkoi tehdä mieli jotain hyvää ja viipalepikkuleivät veivät
makean nälän mennessään. Jo aiemmin Clasulta löytyi nämä 
söpöt nuoliat leivontapuuhiin ja myös kiva lasipullo jossa teksti
Merry Christmas. Sieltä olis voinut ostaa vaikka mitä kivaa.




Tähän iltaan saakka on aikaa osaallistua ihanaan Maileg arvontaan.
Hienosti arpoja onkin jo tullut niin blogissa kuin myös
facebookin puolella. Huomenna arvontaan voittaja :) Nyt apteekkia
kohden ja ruokaostoksille. Jospa nämä nuhanenätkin paranisi
viikon lopun aikana.

Mukavaa iltaa!

26. marraskuuta 2014

Kiire


Kyllä hikeä ja ressiä pukkaa kun katsoo kalenterista joulukuuta.
Tekisi mieli painaa kalenteri kiinni ja olla miettimättä jo
etukäteen kuinka joka paikkaan ehditään ja kuinka jokaisen
asian ehtii hoitamaan. Pelkään jo etukäteen, että paras
aika vuodesta jolloin olisi ihana nauttia jouluvalmisteluista
tulee olemaan kireää ilmapiiriä ja kiirettä. Kuinka tuota
kiirettä oppisi sietämään tai hallitsemaan? Itselläni
pinna on todella lyhyt kun juostaan tuli persuksissa ;)

 
Kuva: Visit Porvoo
Onni on lyhennetty työaika vaikka se arjen yksi vapaapäivä
juostaan sekin yleensä lasten menojen vuoksi. Ja sekään ei
tahdo riittää asioiden hoitamiseen. Kiire, kuinka inhoankaan
tuota sanaa.. Liian usein lapsetkin joutuvat kuulemaan
hoputusta ja höpötystä kiireestä. Tärkeitä hetkiä meille
on istua yhdessä ruokapöytään päivälliselle ja iltapalalle
jolloin ehtii kuulumisia vaihtaa. Illalla sylitellään sohvalla ja
näitä hetkiä päivässä toivoisi voivan antaa enemmänkin.
Pidän toki touhusta, menoista ja puuhailuista mutta 
perheen yhteistäaikaa olen vailla.

Tällä hetkellä kun yritän rentoutua ajatukset ovat kauniissa, jouluisessa 
Porvoossa johon suuntaamme ystäväporukalla parin viikon kuluttua.
Odotan niin kovin tuota reissua, rauhoittumista ja rentoutumista.
Porvoo on valtavan kaunis kaupunki. Nyt kuulisin mielelläni
teiltä näkemisen arvoisia kohteita Porvoosta ja tietty myös
sisustusliikkeitä kun me sisustussiskot lähdemme reissuun :)

Kuva: Visit Porvoo

Tulipas valitusta kerrakseen, pahoittelut tästä! Kuvastaa vain
hyvin tämän päivän tunnelmia. Nyt pyrin sulkemaan kalenterin ja
suuntaamaan sohvalle. Uusin Talo&Koti lehti polttelee käsissä,
ystävän kaunis koti on lehdessä joten nyt aion keskittyä vain
siihen ja kuumaan glögiin.

Kauniita unia ja ressittömiä päiviä toivon sulle :)

23. marraskuuta 2014

Maileg haaveesta totta ja arvonta


Eräs pitkäaikainen Maileg haave on nyt totta..
Ja pian teillä on mahdollisuus voittaa myös Mailegin söpö
setti. Arvonta postauksen lopussa. Joulu aloitti hiipimisen
keittiöön eilen kun eskarilainen tahtoi laittaa jo kyntteliköt 
ikkunoille.
Tämä kalenteri Nisse on ollut jo monenmonta vuotta mielessä.
Nyt Nisse perhe on kasvanut isollaveljellä ja on koko
 perheen suosikki :) Mitähän kivoja juttuja tonttu käy
piilottamassa kalenteriin? Ihastuin tämän kalenteri Nissen
asuun, valloittava kerrassaan!



Suurinosa kalenterien ylläreistä on jo hankittu. Mutta kylläpä
tulee helposti hintaa näille ylläreille! Viime vuonna mentiin
"joka kolmas päivä systeemillä" kalenterin avaamisen 
suhteen ja se toimi hyvin joten tänä vuonna on sitten sama
systeemi käytössä. Suklaakalenteri on jokaisella joten siksi
tuo systeemi onnistuu hyvin.


Nisse saapui meille nopean ja hyvän palvelun Sisustus Fannysta.
Fannyn valikoimissa on ihania juttuja pukinkonttiin ja 
jouluisen kodin koristamiseen. Itse tilasin pukinkonttiin
Mailegin juttuja, ihastuin näihin niin kovin!

Sisustus Fanny tahtoo muistaa blogini lukijota jouluisella
Maileg arvonnalla. Palkintona ihana Nisse poika ja suklainen
adventtikalenteri. Söpö setti on tarjolla jollekkin onnekkaalle :)


Jokaisella on mahdollisuus saada yksi arpa kertomalla mikä
on suosikkituotteesi Sisustus Fannyn valikoimasta. Toisen arvan voi
käydä nappaamassa blogini Fb-sivuilla. Arvontaan voi osaallistua
perjantaihin 28.11 klo 24 saakka.

Onnea matkaan ja mukavaa uutta viikkoa!


21. marraskuuta 2014

Solmujen selvittelyä


Yön aikana oli maahan satanut hento lumikerros. Koulutuspäivän 
jälkeen selviteltiin lasten kanssa jouluvalojen johtojen solmuja
ja ripusteltiin valoja ulos. Kylläpä ne tuokin ihanaa tunnelmaa! 



Viikonlopun aikana laitan käyntiin ihanan arvonnan! Nyt 
joululaulut raikaan ja taidetaan alkaa puuhaileen joulumuistamisia
hoitotädeille ja joulumyyjäisiin.

Mukavaa illan jatkoa!

20. marraskuuta 2014

Sydämellinen kranssi


 Iltaa

Kranssit kuuluvat olennaisena osana jouluun ja talveen. Niiden
tekeminen on rentouttavaa ja mukavaa puuhaa. Sormet kyllä
on piikitettynä näiden puuhien jälkeen. Ihana-lehdestä
bongasin idean näihin sydämellisiin kransseihin. Kranssipohjana
on käytetty hengaria. Hengarin taittelu oli kyllä oma hommansa
mutta itse kranssin tekoon ei kyllä mennyt puoltatuntia kauempaa.
Kranssit pääsivät koristamaan kesähuoneen ovia.



Eilen sotkettiin lasten kanssa kunnolla, kun tein perinteisiä havukransseja
ja lapset askartelivat perinteisiä lumihiutaleita ikkunoihin. Kyllä
oli melkonen siivo keittiössä! Mutta nyt sotkut ovat poissa viikkosiivojen
myötä. Huomenna on tiedossa mielenkiintoinen koulutuspäivä, sitä
odottelen innolla! Sitten ryhdytäänkin viikonlopun viettoon.

Mukavaa iltaa!


18. marraskuuta 2014

Kaunokainen

Iltaa

Työntouhuinen päivä takana, ihana kun ilta. Lapset pehkuissa, mies
ylitöissä ja itse saunan raikkaana blogin ääressä. Kuppi kuumaa
glögiä ja blogikierros pitkästä aikaa kaikessa rauhassa.

Kelkka kaunokainen pääsi taas eteiseen. Tämä ihanuus matkasi
meille vuosi sitten Saksasta saakka. Onni kun tämän löysin.
Eteisen kuvissa on harmaa tunnelma. Lunta odotellaan kovasti
tuomaan valoa! On niin pimeää aamulla kun töihin lähtee ja
iltapäivällä kun kotiin palaa. 


 
Söpöt paperitähtivalot löytyivät Clasulta jossa kävimme
viime viikolla ihanan Niinan kanssa.
Halvat olivat ja kiva koriste myös joulun jälkeenkin. Clasulla oli
taas vaikka ja mitä ihanaa! Muista ostoksista myöhemmin :) 



Mukavaa illan jatkoa! 

Niin ja psst.. tällä viikolla on tulossa
myös kiva Maileg arvonta joten pysykäähän kuulolla!

15. marraskuuta 2014

Vihdoin valmis


 Olohuoneen kuvakollaasi on vihdoin valmis! Kyllä joskus kestää
valmiiksi saaminen, tässä tapauksessa valokuvien teettäminen
on kestänyt. Mutta nyt se on valmis. Mitäs pidätte? Itse tykästyin
kovasti! Virkisti olkkarin ilmettä kivasti. Kuvien kehykset
ovat Ikean valikoimaa (paitsi iso monenkuvan kehys) ja
ovat mun lemppareita! 


Huomaatteko olkkarissa ei ole vielä merkkiäkään joulusta.
Ajatukset ovat jo kovin jouluisia mutta jotenkin ainakin
vielä olen ihan hukassa millaista sisustusta jouluksi laittaisin.
Yleensä tässä vaiheessa suunnitelmat ovat olleet selvillä. No
ehkä se sieltä.. yleensä vasta lähempänä ekkua adventtia
koti pukeutuu jouluiseen asuunsa joten onhan tässä aikaa :)



Meidän porukka saa pian vahvistusta parista serkkutytöstä. Joten
nyt takapuoli penkistä ylös ja touhuileen! Tästä päivästä ei 
ei siis tule puuttumaan iloisia lasten touhuja ja ääniä :)


Mukavaa viikonloppua jokaiseen onnenpesään!


12. marraskuuta 2014

Sisarukset


Tänään on taas todisteltu sisar rakkautta.. niin hyvässä kuin pahassa ;)
Kuinka nuo kullanmurut osaavatkin touhuta yhdessää kivoja juttuja.
Jopa pienimmäinen mahtuu usein leikkeihin mukaan. Joulua
edeltävästi täällä on ollut äidin lisäksi myös lapsilla innostusta
askarteluihin, näpertelyyn ja joulupiirroksiin. Eilen eskarilainen
ilmoitti heti kotiin tultua, että hän tahtoo ommella ja kaivoi
Tildan joulukirjat esille. Äippä ei oikein olisi jaksanut mutta ei
auttanut kun kaivaa kone esille. Tänään täällä innostus iski myös
esikoiselle ja sydämiä sekä joulupussukoita on syntynyt.


Jokinaika sitten POMPdeLUX lähetti meille vaatepaketin. Kiitos
kovasti ihanasta lähetyksestä Tanskan päähän!
Suosikki vaatemerkkini on edelleen monen vuoden takaa. Ihania
vaatteita kaudesta toiseen. Syyskaudella oli ihana mallisto
ja useampaan otteeseen olen täydentänyt kun aina on ollut
jotain mitä vielä täytyy saada. Nyt kausi onkin tainut loppua
ja uutta kautta odotellaan. Mahtaakohan tulla aleja?


Sain valita pakettiin 4 suosikkivaatettani. Esikoiselle valitsin
vaarinpaidan, noita paitoja meillä löytyy useilta kausilta ja ovat
ehdottomia suosikkeja! Kaveriksi paidalle otin baggy mallin housut.
Värisävyt ihanat ja todella helppot yhdistellä myös vanhojen kausien
vaatteisiin. Poika on venähtänyt kovasti pituutta joten hänen vaatekaappia
on hyvä täydentää. 
Neidille valitsin neulelegginssit ja kauniin paidan.
Nämä on helppo yhdistää jo aiemmin ostettujen vaatteiden kanssa.
POMPdeLUXIn vaatteiden ihanat yksityiskohdat ovat mieleeni.
Kuvissa oleva neidin tyllihame taitaa olla vuoden takaisesta
mallistosta. On edelleen yksi neidin suosikki kun vielä mahtuu päälle. 



Tuliko teidän hankittua Pompin vaatteita muksuille tältä 
kaudelta?  Mitkä olivat lempparit?

Ihanaa illan jatkoa!

10. marraskuuta 2014

Valon siivittelemä

Auringon valo siivitteli makuuhuoneemme jokunen päivä sitten.
Teki mieli ikuistaa nuo hetket. Huone näytti auringon valossa
poikkeuksellisen kauniilta. Ystäväni toi pitsiverhot Ikean reissultaan
ja ripustin ne makuuhuoneen ikkunaan. Kauniin kevyet ovat ja
saavat nyt talvenkin ilahduttaa ikkunoissa.



Vielä hetken makuuhuone on vaalean pastellinen. Pian hyllyillä
jo onkin punaisen pilkahduksia tuomassa joulutunnelmaa.


Tänään mua niin ilahduttaa uudi läppäri! Voi miten tuntuikaan mukavalta
tulla postailemaan. On tämä niin mukava harrastus.

Kiitos teille kaikille lukijoille, että teette tästä bloggaamisesta
edelleen mieluisaa. Instagramin puolella seuraajia on tullut lyhyessä
ajassa huimasti, eilen jo 1000! Facen puolella myös tykkääjiä on
hieno määrä! Näiden lukujen kunniaksi järjestetään piakkoin jokin
kiva arvonta eikös!

Ps. Jouduin laittamaan anonyymi kommentoinnin pois käytöstä
koska roskapostia tuli niin valtavasti. Pahoittelut!

 Mukavaa illan jatkoa, halit !

7. marraskuuta 2014

Talvi


Talvi tuli yhdessä yössä.  Valkoinen, ihana lumipeite on maassa ja pakkanen
paukkuu. Nautittu on joka hetkestä, niin ihanan jouluinen fiilis. Ja miten
ihanan valon tuo valkoinen maa tuokaan. Toivoisi tämän jatkuvan koko
talven.. vaikka plusasteita on taidettu luvata. Kuurankukkia,
pumpulilunta ja iloista mieltä. Nautitaan tästä hetkestä.





Meidän vanha tietsikan rämä sanoi sopimuksen irti. Uusi on tilattu joten
sitä odotellessa :) Pakko oli kuitenkin tulla huikkaaman moikat teille. 
Lainakone käytössä joten kuvat ovat mitä ovat, pikaisia räpsyjä.
Tässä sen näkee miten muutaman päivän poissaolo blogista
 saa ikävän jo aikaan ;) 




Oikein mukavaa viikonloppua!

2. marraskuuta 2014

Hyvää huomenta


 Hyvää huomenta

Täällä vielä hipsutellaan pyjamat päällä. Ulkona on harmaata
ja yöllä satanut hento lumikerros on pian sulanut. Ei
siis kiire mihinkään kun ei tuo sää uloskaan houkuttele.
Hereillä täällä ollaan toki oltu jo monta tuntia. Neidin
kanssa leivottiin aamupalalle sämpylöitä muiden nukkuessa.
Joulupukin listaa on täällä myös tiiviisti kirjoiteltu aamun
hämyssä. Toivelistasta taitaa tulla taas pitkä..





Itse olen haaveillut uudesta olohuoneen sohvasta. Vanha
alkaa olla niin huonossa kunnossa joten uudelle olisi
käyttöä. Ikean Ektorp on edelleen oma suosikkini ja
sopisi hyvin divaanin kaveriksi. Onko Ektorpit edelleen
hinta-laatusuhteeltaan hyviä? Jossain vaiheessa kuulin, että
laatu olisi mennyt huonompaan? Se on kaunis sohva!

Oikein leppoista päivää teille armaat lukijat!

1. marraskuuta 2014

Pehmoisia postin tuomisia

Moikka!

Mielettömän kaunis päivä! Aurinko paistaa ja pakkasta
on ilmassa. Flunssan pöpö täällä kiusaa pienimpiä, toivottavasti
pian helpottaa! Posti toi meille viime viikolla ihastuttavan
pehmoisen paketin. Sisältönä löytyi pinkkiä velouria, turkoosia
ja harmaata neulosta. Tähtiä ja sydämiä. Lapsille ihanuuksia, 
kuinkas muutenkaan :)

 
Pehmoisen paketin meille lähetti Silverjungle, kiitos hurjasti!
Vaatteet oli todella mieluisia lapsille kuin myös äidille.
Mukavan pehmoisia ja lämpimiä! Ja vaattethan ovat
Suomalaisia, se on kyllä hieno asia!

Neidille paketista tuli pitsisukkahousut, velour tunika
sekä pipo. Ihastuttavat kertakaikkiaan! Sama tunika
meiltä löytyykin viime kaudelta harmaassa värissä. Mutta se olikin
jäänyt pieneksi, onneksi nyt on uusi tilalle. Pipo alkaa pian olla ohut
näille keleille mutta jää odottelemaan ensi kevättä. 


Eskarilaiselle tuli herkullisen värinen neulehuppari sekä
harmaat neulejoogahousut. Poika on tarkka vaatteistaan
ja jännitin vähän mahtaako pitää housuista. Ihastui
kuitenkin niihin ja ovat olleet lempparipöksyt.Housujen
malli on aivan ihana! Itsellekkin olisi kivat tämmöiset.



 Mummulasta löytyi tämmöiset aarteet, eivätkö ole ihanat!
Mummun lapsuusajoilta oleva pieni kehto ja nuket.
Kerrassaan kauniit. Neiti hoivaa näitä vanhoja nukkeja ja
ihmettelee kuinka mummukin on niillä pienenä voinut leikkiä.
Nämä on kyllä kallisarvoisia aarteita!


 Nyt taidan käyttää päikkäriajan hyödyksi ja alkaa näperrellä
kransseja. Nythän joulufiilistelyn voi rauhassa aloittaa
kun vaihtoi marraskuu :)
 
Oikein mukavaa lauantaita!